Kissoista kokemusta oli vain siskon, mummolan
ja muiden tuttujen kissojen pohjalta kunnes 1995 hain kotiimme ihka oman kissanpennun.
Olihan meillä toki ollut perintökissakin, Pörri, mutta se ei muistaakseni koskaan ollut pentu..
Ensimmäinen pentu tuli taloomme pikkusen salaa, tai oikeastaan enemmän kuin salaa. Pentu oli sipisipi-asia niin kuin lapsilla on tapana sanoa.

...ja kaikki alkoi siitä kun..
Edellisellä viikolla ulkoeteisessämme äitiäni vastaan käpsehti hiiren pirulainen! Ja minun aivokopassani napsahti.. Eihän se nyt käy millään päinsä että meidän talossa, vaikka se vanha onkin, hiippailisi hiiriä niin kuin itsekkin elelen.. Ehei, päätin että kissa tulisi taloon vaikka väkisin...
Noh sanoista tekoihin. Isä ei ollut koskaan pitänyt kissoista, siksi kai se oli jäänyt hankkimatta päästyämme eroon perintökissastamme Pörristä, joka muutti meille asumaan mummon luota.
Mutta mutta, sitähän sanotaan että kun kissa ei ole kotona hiiret hyppii pöydille ja niin kävi tässäkin asiassa.

Vanhempani lähtivät käymään etelä-suomessa siskoni luona viikonloppu reissulla ja minä jäin
kotiin yksin elukkavahdiksi, jos ei lasketa mummoa ja ukkia jotka myös olivat paikalla.
Kävin sitten kaupassa ostelemassa evästä viikonlopuksi ja kas kummaa kaupan ilmoitustaululle oli ilmestynyt lappu: "Annetaan kissanpentuja".
Ja niin luoksemme muutti pieni pörröinen keltajuovikas maatiaskissa, jonka nimeksi ukkini antoi Sipi.

Sipi on nyt jo aikuinen leikattu entinen kolli ja on hyvin hyvin rakas kaikille perheemme jäsenille. Myös isä on oppinut pitämään kissoista!!

Kuvia Sipparista:
2 kuvaa Sipistä alla jouluna 2005