RUOKINTA:
Maaoravat tulisi ruokkia kahdesti päivässä, aamulla ja illalla koska ne eivät ole yöeläimiä. Ruokavalio on pääasiassa siemeniä ja viljakasveja, lisäksi hedelmiä, kasviksia ja vähäisempiä määriä valkuaista jonkinlaisessa muodossa. Useimmat eläinkaupat myyvät hamstereille tarkoitettuja sekoituksia käyväksi maaoraville mutta se ei ole kokonaisuudessaan soveltuvaa niille.
Voit hankkia pieniä säkkejä eri lajikkeita ja sekoittaa näistä maaoravalle käyvän. Huomaa myös että oravat syövät mielellään vain herkkuruokaansa ja sairastuvat tämän takia.
Suositeltavaa on tehdä ruuasta kiinnostavaa. Älä koskaan syötä ruokaa samoilla lisukkeilla joka päivä. Maaoravat kyllästyvät näkemään samaa vanhaa ruokaa päivästä päivään.
KAURA
Muodostaa pohjan ruokavaliolle. Niitä saa kokonaisina tai murskattuina tai hiutaleina. Kokonaisen kauran akanat ovat hyvin terävät ja voivat vahingoittaa poskipussien herkkää limakalvoa.
VEHNÄ
Vehnää voidaan käyttää perusruokana kauran kanssa. Vehnä on hyvin E-vitamiini rikasta ja sanotaan että se auttaa hedelmällisyyteen.
MAISSI
Maissi on käytännöllinen lisä ruokavalioon vaikka hiutaleina. Hyvin energiapitoista ja tärkeää talvella ja syksyllä. Kesäisin annettuna voi aiheuttaa allergiaoireita kuten ihon kutinaa ja jopa avoimia haavoja.
PELLETIT
Saatavissa monenlaisissa muodoissa. Marsun tai rotan pelletit käyvät hyvin, kanin pelletit ovat aiheuttaneet ongelmia maaoravilla koska niiden elimistö poikkeaa paljon kanin elimistöstä.Ovat hyvä lisä ruokavalioon mutta eivät yksinään ole sopivia.
AURINGONKUKAN SIEMENET
Maaoravien herkkua, jossa on korkea E vitamiinin ja kasvisrasvan pitoisuus. Ovat hyviä herkkupaloina. Voivat aiheuttaa liikalihavuutta ja tämän takia lisääntymis ongelmia.
MYSLIT
Ihmisille tarkoitetut myslit ovat myös oravien herkkua. Niitä voi lisätä ruokavalioon pieniä määriä ja antaa herkkupaloina.
MAAPÄHKINÄT
Toinen lempiherkku maaoravien listalla; anna vain hiukan perusruokavalion lisäksi.
KOIRAN- JA KISSAN"KEKSIT"
Muodostavat hyvän lisän ruokavalioon antaen eläimelle jotain kovaa pureskeltavaa. Eri koot auttavat eläimiä kehittämään käpälien toimintaa ja poskipusseja.
PÄHKINÄT
Maaoravat pitävät kaikista pähkinöistä. Kaikki pähkinät ovat käytännöllisiä vaikka joissakin on liian kova ulkokuori purra rikki.
VIHANNEKSET
Useimpia vihanneksia saa kaupasta, ja ne ovatkin hyviä oravillesi.
LEHTISALAATTI
ei ole varsinkaan suurina annoksina hyväksi koska se voi aiheuttaa vaarallisia muutoksia maksassa. Sisältää paljon vettä (n. 95%) kuin myös vitamiineja ja vain suuria annoksia tulee välttää.
KAALI
Kaalia ei pitäisi myöskään syöttää suuria määriä. Uloimmat lehdet ovat hyödyllisimpiä.
KUKKAKAALI
Ehkä hyödyllisin "vihreä" vihannes koska siitä ei koidu haittaa syöjälleen. Lehdet ja varsi ovat parasta ruokaa mutta myös kukat menevät.
SIKURI
Ikivanha mauste- ja koristekasvi.
Hyvää ruokaa sisältämiensä vitamiinien takia.
LEHTIKAALI
Koko kasvi voidaan käyttää.
JUUREKSET
Jotkin yksilöt eivät pidä joistain niistä, porkkanat yleensä menevät.
HEDELMÄT ja MARJAT
Esim. makea omena, appelsiini, greippi, avocado, päärynä, karhunvatukka, mansikka, persikka, luumu (näistä kahdesta em. pitäisi poistaa kivet, koska ne voivat olla myrkyllisiä oraville).
Marjoista pihlajanmarjat, lakka, vadelma, mustikka, mansikka, puolukka jne ovat herkkua. Oravat ovat yksilöitä ja kaikilla on oma makunsa, joten tarjoa eri lajeja jolloin saat oman oravasi herkkumarjat tietoosi.
Jos keräät jotain luonnosta tai puutarhasta, tarkista ettei niitä ole ruiskutettu millään kemikaalilla ja että ne on pesty ennen ruokintaa. Jos et tunne marjaa jonka aiot poimia, jätä se poimimatta, pienikin määrä myrkyllistä kasvia on maaoravalle kohtalokas.
Hedelmiä voi antaa myös lastenruuan muodossa, piltti/bona, tällöin se tarjotaan kupista. Pilteistä aurinkoinen (aprikoosi, persikka, ananas), luumu, ruusunmarja, metsämarjat, mustikka, viinimarjat jne menevät hyvin ruokavalion lisukkeena. Joulutorttujen sisus, luumusose, on myös oravien herkkua.
Soseiden syötön hyviä puolia on se että näet varmasti onko oravasi syönyt ruokaa. Talvivarastotressissä orava voi "unohtaa" syödä ruokaansa kantaen sen vain pesäänsä. Muistathan syöttää soseiden kanssa myös kovaa purtavaa, etteivät hampaat kasva liian pitkiksi.
Maaoravat pitävät myös monista kukista esim. samettikukista, koristekrassista, ruusuista, makeista herneistä, asterista ja ruiskaunokeista. Ne myös pitävät luonnonkasveista kuten apila, vesikrassi, pihatähtimö, voikukka, kärsämö ja monista muista.
Luonnossa maaoravat hyökkäävät linnun pesiin syöden munat ja poikaset ja tämän vuoksi ruokavalioon tulisi lisätä lihaa tai munia kerran tai kaksi viikossa.
Pieniä määriä ja ei koskaan enempää kuin yhtä ainetta kerrallaan, kovaksi keitettyä tai raakaa munaa, säilöttyä koiranruokaa, raakaa lihaa, jauhomatoja, sirkkoja ja kastematoja.
Kuten muillakin eläimillä, raikasta vettä tulee olla aina saatavilla. Älä unohda että maaorava varastoi paljon ruokaa. Älä siis syötä huonoksi menevää ruokaa liikaa. On myös tärkeää että siivotessasi häkkiä tai pesäkoppia, tyhjentäessäsi ruokavarastoa, vaihdat osan ruuasta uuteen tai jätät vanhasta osan paikoilleen.
Jos maaorava löytää säännöllisesti ruokavarastonsa tyhjillään, se alkaa varastoida ruokaa poskipusseihinsa, mistä taas seuraa ongelmia.
|